Vastuullinen sähköverkkojen rakentaja Eltel valitsi Toyotan sähköpakettiautot

 

Suomen suurin sähkö- ja tietoliikenneverkkojen teknisten palveluiden tuottaja Eltel on alansa edelläkävijä myös vastuullisuusasioissa. Sähköpakettiautojen toimittajaksi Eltel valitsi Toyotan.

Eltel on jo pitkään seurannut hiilidioksidipäästöjään, energiankäyttöään ja toiminnastaan syntyviä materiaaleja.

– Pyrimme aktiivisesti vähentämään ympäristölle aiheuttamaamme kuormitusta. Rakennamme perintöä, jonka jätämme seuraaville sukupolville ja olemme valmiita tekemään merkittäviä ratkaisuja vastuullisen lopputuloksen saavuttamiseksi, kertoo Eltelin Länsi-Suomen sähköverkoista vastaava aluepäällikkö Matti Suuronen.

Eltelin teippauksin varustettuja autoja kulkee Suomessa saman verran kuin poliisiautoja, joten ajoneuvot ja niiden energiankulutus on merkittävä tekijä Eltelin ympäristövaikutusten muodostumisessa.

– Tuotantoautoillamme ajetaan joka kuukausi yli miljoona kilometriä. Yhden työpäivän aikana automme kulkevat maapallon ympäri. Se on valtava määrä kustannuksia ja ympäristövaikutuksia. Luonnollisesti haluamme pienentää tekemisestämme aiheutuvaa ympäristöjalanjälkeä, joten siirtyminen kohti autoilun sähköistystä on luonnollinen valinta, Eltelin kalustopäällikkö Juha Miettinen toteaa. Miettinen vastaa Eltelissä koko Suomen ajoneuvoista ja rekisteröidystä kalustosta.

Edistyksellisintä tekniikkaa ja laaja huoltoverkosto

 

Nyt tilatuista 50 Toyota Proace -täyssähköpakettiautosta kymmenen on jo ajossa ja loput toimitetaan vuoden loppuun mennessä.

– Valinnanvara on sähköpakettiautojen suhteen parin viime vuoden aikana kasvanut. Päädyimme Toyotaan, koska se edusti edistyksellisintä tekniikkaa – kantamaa ja akkukapasiteettia löytyy. Merkittävää on myös se, että Toyotan huolto- ja jälleenmyyntiverkosto on Suomen laajimpia ja kattavimpia, Miettinen perustelee.

Eltel valitsi käyttöönsä alan standardiksi muodostuneita tonniluokan pakettiautoja. Miettisen mukaan kaikki nykyään markkinoilla olevat pakettiautot ovat hienoja autoja.

– Suomalaisellehan pakettiauto on perinteisesti tarkoittanut tuhannen kilon kantavuudella varustettua Toyota Hiacea. Nyt tilatut Toyota Proacet soveltuvat meillä todella moneen tilanteeseen, Miettinen kertoo.

Ekologisuuden ja hyvien ajo-ominaisuuksien lisäksi tyytyväisyyttä autojen käyttäjissä herättää myös täyssähkön hiljaisuus.

Työsuhdeautojen osalta Eltel ohjaa ja kannustaa valitsemaan vähäpäästöisiä autoja.

– Valtaosa työsuhdeautoistamme on joko täyssähköautoja tai hybridejä. Viimeisen 18 kuukauden aikana olen tilannut yhden polttomoottoriauton, Miettinen muistelee.

Sähköautot ja latausmahdollisuudet lisääntyvät rinta rinnan

 

Kokonaan autokannan sähköistäminen ei Eltelissä vielä onnistu.

– Meillä on paljon erikoiskuorma-autokalustoa – nelivetoisia autoja, joilla mennään korjaamaan, rakentamaan ja ylläpitämään yhteiskunnan infraa. Autoillamme ajetaan enemmän tien ulkopuolella kuin tiellä, ja tällaisiin tarpeisiin ei vielä ole sähköautoja saatavilla.

Yksi Eltelin liiketoimintaosa-alue on sähköautolatausverkoston rakentaminen. Samaan aikaan lisääntyvät niin latausmahdollisuudet kuin sähköautotkin.

– Vielä muutama vuosi sitten sähköautojen tekniikka, kustannukset ja valinnanvara olivat aivan toisella tasolla kuin nykyään. Nyt sähköauton valitseminen alkaa olla mahdollista lähes mille tahansa yritykselle ja päivittäiset ajamiset suunnittelemalla saadaan aikaan kustannustehokas yhtälö, Miettinen kannustaa.

Vertailukohdaksi voi asettaa Norjan, jossa Eltelillä on suunnilleen saman verran henkilöstöä ja autoja kuin Suomessakin – siellä yritys on siirtymässä henkilö- ja pakettiautojen osalta kokonaan sähköautokantaan vuoteen 2026 mennessä.

Miettinen ennustaa, että sama muutos tapahtuu Suomessakin nopeammin kuin tällä hetkellä uskotaan.

Rakennetaan puhtaampaa Tamperetta – yhdessä

 

Tampereen Sähköverkon jakeluverkon rakennuttamisesta vastaavan Tuukka Kraftin mielestä on hienoa, että Tampereen Sähköverkon kumppani Eltel panostaa päästöjen vähentämiseen omatoimisesti esimerkiksi autovalintoja tehdessään.

– Olemme Tampereen Sähkölaitoksen omistama, ja sähkölaitoksen taas omistaa Tampereen kaupunki, jonka tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2030. Kun ketjun jokainen osapuoli tekee oman osansa, se tukee tätä yhteistä tavoitetta. Ja Eltel toki isoimpana toimijana on edelläkävijä hiilidioksidipäästöjen laskennassa ja vähentämisessä, Kraft toteaa.

Eltelin ja Tampereen Sähköverkon sähköpakettiauton tarroitusta mukaillen: Rakennetaan puhtaampaa Tamperetta – yhdessä.


 





 

Kysy lisätietoja tai vaihtotarjousta

Ota yhteyttä Myyjien yhteystiedot